Wilman uusi elämä

Synnyin helimikuussa 1992 ja sain uuden elämän 13.7.2016

Isoin kiitos tästä kuuluu rakkaalle äidilleni joka löysi minut tuona kyseisenä päivänä vessanpöntöltä.

Kello oli 11 kun äiti tuli ovimilla avaimilla sisälle mun kotiin, löysi mut istumasta vessanpöltöllä alasti. olin käsillä peitelly rintojani ja outo hymy kasvoilla. äiti istutti mut sängylle ja antoi vaatteet mulle. olin puristanut vaatteita vain rintaani vasten, äiti oli sanonut noin kolme kertaa että laitahhan vaatteet päälle että lähetään lääkäriin, olin vain sanonut että no, mutta kun..
En ollut osannut pukea vaatteita päälle. äiti oli joutunut pukemaaan minut.
Sitten lähdimme sairaalaan tukkaputkella. Menimme ensi-apuun. Siellä se vastaan ottava hoitaja kysyi että onko hän normaalisti tämmöinen, en siis puhunut mitään.. Hoitaja otti verensokerin, lämmön ja verenpaineen, mutta se ei ollut onnistunut kun verenpaine mittari oli ollut ilmeisesti ollut rikki.
Siitä siirryimme suoraan päivystykseen. Jossa makasin sängyllä. Verikokeita otettiin useasti, pissa näytekkin piti antaa mutta se ei ollut onnistunut kun en siinä vaiheessa tajunnut enää mitään, niin olin laskenut vain pönttöön.
sisätauti päivystäjä katsoi minua ekana, hän määräsi neurologille.
Neurologi määräsi minut aivofilmiin (eeg ja ct)
Tutkimuksesta minut vietiin minut samaan paikkaan missä olin odotellutkin. Kun tutkimustulokset tuli neurologian lääkäri tuli ja työnti minut sängyllä siihen päivystyksen valvonta toimenpide huoneeseen.
Siellä minulle laitettiin kanyylit käsiin. Ja äidille oli kerrottu ainakin sanottu että wilmalla on jatkuva sähköinen purkaus aivoissa (tarkoittaa epilepsia kohtausta joka jäi päälle, eikä näy kouristuksina ulos päin). Sitä epilepsia kohtausta oli siinä yritetty käännyttää suonensisäisillä lääkkeillä. Samaan aikaan alkoi epilepsia lääkitys, andipiootti kun tulehdus arvot olivat koholla ja viruslääke. Sitten minulle laitettiin katetri. eeg:tä käytiin usein ottamassa siinä huoneessa. se epilepsia kohtus ei vain kääntynyt. Minut kiikutettiin teholle. Siellä minut laitettiin syvään uneen ja hengitys koneeseen. Olin ekana 7 vuorokautta hengityskoneessa, se otettiin pois 19.7 olin hengittänyt ilman mitään normaalisti pari tuntia, jolloin nielu oli turvonnut ja oltiin jouduttu laittamaan uudelleen hengitysputki ja hengityskoneeseen ja uusi nukutus. silloin minulle tehtiin keuhkoputkien tähystys. Siinä pois sulettiin kaikki ylimääränen. Seuraavana päivänä minut herätettiin klo 13. putken poisto onnistui. Olin ruvennut heräilemään.
Perjantai aamuna minulta kävi lääkäri kyselemässä asioita mm. missä olen, olin vastannut että sairaalassa ja sitten mikä päivä tänään on olin vastannut että tämä päivä.

Sinä iltapäivänä minä siirryin Neurologiselle osastolle valvonta huoneeseen. Olin luullut että minut siirrettiin kuoleemaa odottavien huoneeseen. olin selittänyt kun ne rupesivat pukemaan ja pesemään minua pesulapuilla että äiti tulee ja pukee minut kun hän haluaa pukea minut hautaan. hoitaja sanoi vain että ei että minä puen. ja laittoi osaston vihreät vaatteet minun päälle. Ja letitti tukkani kuin peppi pitkätossulla. Sinä iltana olin repässy itseltäni nenämahaletkun irti. Ja äiti oli soittanut osastolle illalla vielä että mitä Wilmalle kuuluu että nukkuuko hän jo? Hoitaja vastasi että todennäköisesti ei, koska apina heiluu ja viuhahtaa ikkunan edessä. (selvitys apinasta : Pehmolelu nimeltä Olga joka on ollut minulla 2-vuotiaasta asti ja on kamalan tärkeä. Äiti oli tuonut Olgan jo teho-osastolle, se oli ollut siellä hyllyssä).
Lauantai: Sain aamulla jogurttia ja mehu-keittoa. Jogurttiin oli sekoitettu aamulääkkeet. Just niin kuin ei pitäisi. Minut syötettiin. Lounaalla minulle piti tulla ruokaa, mutta ei tullutkaan. Tuli niin paha mieli että pääsi itku. Olin ollut 10 pv letkuravinnolla. onneksi hoitaja soitti toisten hoitajien perään että tuokaa Wilmalle keittiöltä ruoka. Sitten onneksi sain sen ja olin siitä niin onnelinen. Se oli perunmuussia ja lohta.
Neurologi tuli käymään en tarkalleen muista mitä hän sanoi, Sen vain muistan että hän tulevansa huomenna uudelleen. Jumppasin illan sängyssä jalkoja ja katsoin kalevan kisoa telkkarista. Olin ihan poikki ilta lääkkeiden aikana jotka saadaan kahdeksalta. En osannut vielä itse vaihtaa asentoa, joten jouduin kokoajan kutsumaan hoitajia apuun.
Sunnuntai: kävi labrat, sitten yksi hoitaja sanoi yrittävänsä laittaa minulle kanyylia käteen että saadaan kaulasta pois keskus laskimo katetri. Ja tämä ihme mies sai minulle käteen kanyylin! Ja tämä kaulassa oleva katetri pystyttiin poistamaan. Siinä oli kaksi tikkiä kiinni, Niiden poisto vähän kutitti. Ja katetri putken otto pois ei tuntunut miltään. Sitten oli lääkärin kierto äiti tuli siihen mukaan, minulta poitettiin pissa katetri. Pääsin ekaa kertaa seisomaan lääkärin ja äidin tukemana ja sain ruveta istumaan sängyn reunalla. Minut talutettiin vessaan. Kun tämä kävely ei oikein sujunut ja vasen puoli oli tosi heikkona se vähän linkkasi. Rupesin syömään itse ja minulla oli nokkamuki.
Su-ma välinen yö heräsin kolmelta ja huomasin että paidan nappi yksi oli auki ja minulla meni sen kiinni saamiseen tunti. En pyytänyt apua, koska päätin että opin laittamaan tämän kiinni. Sen jälkeen pyysin yököltä paperia ja kynyy että harjoittelen kirjoittamista. Sitten koko loppu yön aamuun asti kirjoitin. Aamulla tuli lääkäri ja antoi minulle luvan kävellä itsenäisesti huneessa, mutta se oli vielä kuin ankan kävelyä. Kävin suihkussa huom. itsenäisesti (hoitaja oli katsomassa että se onnistuu, muttei puuttunut asiaan, paitsi silloin kun meinasin kastella hänet)

Klo 15 tuli psykiatri käymään sanoi että loppuviikosta siirryt psyiatriselle osastolle. Sitten tämä oli soittanut ylilääkärille psykiatria taloon. Ja oli päätetty yhdessä neuron hoitajien kanssa että siirrynkin jo tänään.
Äiti ja mumo tulivat kylään klo 18 olin pakannut kaikki tavarani jo valmiiksi. Ja kun he tulivat. Ilmoitin siirtyväni tänään psykiatriselle osastolle. Äiti oli vähän järkyttynyt tästä vauhdista.
Kaksi psykiatrian hoitajaa tuli hakemaan minua pyörätuolilla. En siis vielä saannut itse kävellä niin pitkiä matkoja.

Psykiatria osastolla :

Ylilääkäri otti minut vastaan. Minulla oli tasan kaksi vaihto ehtoa, joko uusi lääke tai sitten se vanha LEPONEX josta siis tuli tämä paha kohtaus. No ei ollut kauhean vaikea valinta. Sitten aloitettiin tämä uusi lääke. Ja mietin haluaako tämä kyseinen lääkäri minut oikeasti hengiltä?

Olin tällä osastolla viikon ja 2 päivää. Uusi lääke muuttui kotiin pääsypäivänä injektioksi (piikki perseeseen). Omasta mielestäni tämä lääke on paljon parempi ja ei vedä sellaiseen pökkyrään kuin tämä leponex. (en siis halua tässä mollata niitä kelle leponex on ollut ja on hyvä, mutta itelle se aiheutti hengen vaaran).
Kävin parilla päivä lomalla äidin kanssa, ne sujui hyvin. Vieraita kävi joka päivä. Oli ihana nähdä ihmisiä <3!
Mutta sitten koitti Keskiviikko 3.8 pääsin KOTIIN!
Nyt elän normaalia elämää, joidenkin pienten vaivojen ja oireiden kanssa. ei siis mitään psyyke puolen juttuja vaan ihan neuron juttuja. Mm. yleiskunto on paska, epileptisiä oireita jonkun verran yms.

Kuvia Wilman uudesta elämästä joka on täynnä valoa :

Kotona Sikke kainalossa <3<3

<3 Meillä on aina hulvattoman hauskaa vaikka välillä kummatkin koetaan vaikeita hetkiä ja asioita <3

- Wiltsu

Taas vaan kommenttei ja ideoita!

Ps.